Elikkäs joo juttelin tos mutsin kaa äskö ja se rupes muistelee mun lapsuutta ku olin alle kouluikäne.. Rupes mietityttää et onks nää painajaiset pahentunu ja muuttunu todellisimmaks mitä alle 6vuotiaana näin? onkoha niillä merkitystä nuoruutee..? Ensiks näin joka ainoo yö, monen vuoden ajan painajaista.. jossa.. olin tyhjässä huoneessa ja tuli tulipalo.. kaikki katos ja kuoli ympäriltä… joka ainoo yö sitte menin porukoitten huoneesee itkusena etten uskalla nukkuu koska pelkään tulipaloa.. nykyääki pelkään.. en tiijä miks mut onks tol painajaisel jota näin monta vuotta pienenä ni vaikutusta tän hetkisee elämää? ja kuulemma 4 vuotiaana istuin aina porukoitten sängyllä pehmolelu sylissä koska pelkäsin et möröt tulee sängyn alta ja tuhoaa kaiken mitä rakastan… sama ongelma nykyäänkin.. pelkään edellee et joku tulee ja tuhoo kaiken mitä rakastan… Joskus herään omaa huutooni.. se on pelottavaa.. Joskus taas herään siihe et puristan itteeni kädestä tai muuta vastaavaa… Pienenä näin painajaista ja nykyää ne on todellisuutta.
Mariska – Miksi rakkaus
Miksei se rakkaus riiitä…? Miks pitää olla kaikki vaikeudet? Siitäkö se suhde sitte kehittyy jos kolhut kestää? Miten osaisin luottaa poikaystävää jos en kenenkään? Onko oikeus suuttua jos ei enää jaksa? Millon saan luovuttaa? VOISKO JOKU AUTTAA?!
-Moi 
-Moiii
-Mitä kuuluu??
-Hyvää sulle?
Miks kaikki keskustelut alkaa aina valheilla. Ainakin mä valehtelen joka päivä ihan sinisilmäisenä ja viattomana. Kun joku kysyy mitä kuuluu? vastaan automaattisesti hyvää ja väännän vielä tekohymyn päälle. Tai jos joku kysyy että, onko kaikki hyvin? vastaus kuuluu on tietty. Mitäs sun kädelle on tapahtunu, miks se on paketissa? Joo kaaduin eilen portaissa tai jotain vastaavaa paskaa.
Olisinkohan mulla vielä joku päivä rohkeutta sanoa “Joo käteni on paketissa koska purin eilen ahdistusta, pelkoa, itse inhoa.” “Tai ei, kaikki ei ole kunnossa, en jaksa enää uskoa huomiseen ja liekki sisälläni on sammumassa.” Mutta kuka muka oikeasti haluaisi kuunnella ei ketään oikeasti kiinnosta mikä mulla on tai miltä musta tuntuu.
Ja taas joudun tähän samaan kierteeseen, tyydyn esittämään vahvaa ja koitan kestää kaiken yksin. Ei olisi kannattanut heti alussa alkaa valehtelemaan sillä jokupäivä tajuaa että tätä kovaa maailmaa ei vain kestä yksin jos aina kompastuu jokaiseen kuoppaan tai tippuu aina rotkon pohjalle. Totuushan on selvä et pääse pois rotkon pohjalta jos joku ei heitä sinulle pelastavaa köyttä.
Menneisyys jättää jäljelle vain arvet, arvet varmistavat, että muistat, muistot saavat sinut tekemään lisää arpia ja taas saavat sinut muistamaan menneisyyden.. kierre on valmis…milloin olen tarpeeksi vahva jättämään kaiken sen taakseni?
En oo ikinä kirjottanu blogii eli ei oo oikee tietoo mite tän nyt alottais.. haluis vaa purkaa tunteit ja päätin alkaa kirjottaa blogia, jos vaikka kertoisin jtn itestäni nii joku joka sattuu tätä lukee ni ymmärtää ees vähä miu touhui.
Elikkäs, mul on iha jees perhe, liian ylihuolehtivia mut sehä on tavallaa hyvä juttu, mut toisaalta perseestä..
Menneisyys on ollu huono ja hyvä, mua on kiusattu päiväkodista asti ja 6 luokalla se alko vakavaks, mut aina oon kestäny kaiken paskan mitä huudeltu ja lyöty. Joskus hyviä hetkiä mut ei oikeestaa mitää ruusuil tanssimista.. 6 luokalla aloin viiltelee koska oli masennusta josta kukaan ei tienny ja olin yksin tosi paljo, okei se jatku 7 luokkaa asti ja viiltelin vaa enemmä, mut onneks löysin muutaman tosi hyvän frendin ja yhen suunnillee parhaan frendin jota rakastan iha vitun paljo ja en kestäis jos se katoin mun elämästä<3
Nyt on masennuskausi menossa ja toivottavasti se katois nopeesti ja vois taas iloita elämästä vaikka se onki aina nii vitu vaikeeta. Jotku sanoo ettei mulla oo aihetta huolee ja et mul on hyvä elämä, mut kukaa ei tiedä mitä kaikkee oon kokenu ku perheessä ollu väkivaltaa ja joutunu juoksee karkuu perhettä ja sossuja.
Monelle on käyny samaa mut kaikki ne nuoret tartteis apua. Miks vitus kukaa ei oikeesti nää kui paska maailma tää oikeesti on? En voi sanoo et oon ainut jolla näit ongelmii on ja tartteisin mitää huomiota. Teen tätä iha sen takii ettei pää hajois ja saisin purkaa tunteit tänne ku kukaa muu ei niit kysy..
Eiköhä tää eka blogi ollu tässä.. Ei tätä kukaa jaksa lukee mut saanpaha purkaa omii mietteit tänne.
